Aikaa unelmille!

Valtone –hankkeen mielenkiintoinen kolmevuotinen matka alkaa olla loppusuoralla. Olemme saaneet runsain mitoin kokemuksia, näkemyksiä ja ajatuksia matkan varrelta, sen sisältä, ympäriltä ja ulkopuolelta. Ajatuksia asiakastyön, asiakkaiden ja verkostojen kautta, mutta ennen kaikkea ajatuksia omasta itsestämme, sisäisyydestämme, ihmisyydestämme.

Maailmassa on paljon hyviä elämänohjeita ja ajatuksia siitä, kuinka meidän tulisi elämämme käyttää. Miten meidän pitäisi syödä ja liikkua, että pysymme kunnossa.  On ohjeita siitä, miten meidän tulisi opetella hoitamaan oma talous, työ, opiskelu, työttömyys ja yksityiselämä, että pärjäisimme. Viisaita neuvoja löytyy myös hyvän mielenterveyden ja sielunelämän vaalimista varten. Kaikkien näiden ohjeiden ja vinkkien käyttämiselle, tai käyttämättä jättämiselle, on yksi asia, joka on hyvä muistaa.
Olemme kaikki yksilöitä.

Meillä on oma tapamme oppia, tehdä ja toimia. Meillä on ikioma historia, joka vaikuttaa valintoihin, joita teemme tai me olemme muuten vain omanlaisiamme. Kaikki meistä tarvitsee jossain elämänsä vaiheessa aikaa, ymmärrystä sekä tukea omalle kasvulle. Jokainen ihminen haluaa onnistua ja puhjeta kukkaan, jokainen omassa tilanteessaan. Lisäksi voimme suhtautua elämäämme prosessina, jolloin suunnitelmat tahdittavat etenemistämme tai voimme ajatella elämäämme enemmän kertomuksena, joka syntyy siitä kun elämää elää – minun tarinani. Ihan kuin lapsuuden satu, jonka loppua ei tiennyt päättyykö se onnellisesti vai ei. Omassa kasvussamme voi toinen ihminen olla tukena vaikka ei lisää ohjeita antaisikaan. Olisi vain läsnä, kuuntelisi ja kunnioittaisi juuri sellaisena kuin olet, ainutlaatuisena. Tätä samaa me voimme olla tuolle toiselle.

Tänään kysynkin sinulta: Mitä sinä ajattelet omasta elämästäsi? Mitä toivot? Mistä unelmoit?  Miten olet läsnä? Miten sinä kuuntelet?

Marja Leena Toukosen kirja Unelmatyöskentely-ote omanlaiseen elämään kannustaa lukijoitaan tekemään erilaisia listoja asioista mistä he pitävät, mistä he unelmoivat. Yksilölliset unelmamme eivät tarvitse olla suuria vaan ne ovat pienen pieniä asioita, jotka tekevät meidän tyytyväisemmiksi, onnellisemmaksi ja lähemmäs yksilöllistä omaa itseämme. Joulun aikaan meillä jokaisella on toivottavasti aikaa pysähtymiselle. Joutavana aikana voit kysyä itseltäsi, mistä unelmoin? Listaa sata (100) asiaa mistä unelmoit. Opit samalla paljon asioita itsestäsi! Lista joka syntyy, on yksilöllinen aivan kuten sinä itse eikä sitä kukaan muu voi tehdä puolestasi. Läheisesi voi tietää sinusta muutamia asioita, mutta entä ne kaikki pienen pienet unelmasi, joiden on aika tulla kuulluksi. Samalla oman elämän prosessin tai tarinan luominen helpottuu. Valtone – hankeen toiminta-aikana blogissa on julkaistu yksilöllisiä, erilaisia tarinoita elämästä, yksityishenkilöiden ja työntekijöiden näkökulmista. Jokainen tarina on elämänmakuinen oman kertojansa tuotos, niitä me haluamme lisää.    
                                               
Silmukointi on eräs kirjoittamiseen liittyvä työskentelymuoto, jossa tarinasta tuotetaan uusi tarina valitsemalla tarinasta itselle merkityksellisiä sanoja. Valtone -hankkeen ja Tourette yhdistyksen Valtakunnallisessa seminaarissa oli asiantuntijapaneelikeskustelu, jonka yhteenveto on löydettävissä Valtone – nettisivuilta.

On hyvä päättää tämänkertainen blogikirjoitus paneelikeskustelun yhteenvedosta silmukoinnilla tehtyyn lyhyeen tarinaan, unelmaan, joka odottaa toteutumista:

”Otetaan sävyltään positiivinen asenne, joka sisältää mielikuvan oikeasta polusta. Siellä nepsypiirre muuttuisi pääsylipuksi mahdollisuuksiin ja hyviin palveluihin. Ihminen, osaava ohjaaja, tunnistaisi ja kohtaisi. Yhteistyö laajentuisi hyvillä taidoilla kokonaisuudeksi, esteettömäksi, oikeudenmukaiseksi ja tasavertaiseksi mahdollisuudeksi. Tavoitteena vahvuuksien huomiointi, loistavaa! ”

Hyvää joulun aikaa ja aikaa unelmoinnille!             

-Valtone - tiimi-

Valtone -hanketta tarvitaan jatkossakin

Meillä on ollut jo useamman vuoden ajan etuoikeus työskennellä nepsy -aikuisten kanssa. Törmäämme työssämme kuitenkin toistuvasti siihen, ettei hoito- ja palvelujärjestelmämme pysty tarjoamaan heille riittävästi sellaista tukea kuin he arjessaan tarvitsisivat.

Kokemuksemme mukaan nepsy -aikuiset hyötyvät erityisesti neuropsykiatrisesta valmennuksesta, jossa pyritään asiakaslähtöisesti löytämään ja harjoittelemaan konkreettisia keinoja selviytyä paremmin arjen haasteiden kanssa. Joku voi tarvita tukea ajankäytön suunnittelussa ja järjestelmällisyydessä, joku toinen taas oman polun löytämisessä opiskelun ja työelämän koukeroissa. Valtone -hanke onkin ollut monelle nepsy -aikuiselle suureksi avuksi juuri näissä asioissa.

On ilo huomata, että tieto ja ymmärrys neuropsykiatrisista häiriöistä on jatkuvasti lisääntynyt (tästä iso kiitos myös Valtone -hankkeelle!). Osaamista alkaa löytyä enenevässä määrin sekä koulupuolelta että terveydenhuollosta. Tulevaisuuden haasteena onkin se, miten tämä osaaminen saadaan hyödynnettyä nepsy -aikuisten arjessa.

Jatkossa tarvitsisimme paikan, josta nepsy -aikuiset voisivat saada ”arkivalmennuksen” lisäksi ns. matalan kynnyksen neuvoja ja ohjausta etuisuus- ja kuntoutusasioissa sekä opinnoissa ja työelämässä pärjäämiseen liittyvissä pulmatilanteissa.

Toivottavasti Valtone -hanke saa jatkaa arvokasta työtään ja hankkeen visioima nepsy -keskus toteutuu mahdollisimman pian.

 

Kiitos, antoisasta sekä innostavasta yhteistyöstä Valtone  -hankkeen osaavalle ja asiaan omistautuneelle joukolle J!

Sanna ja Sari aikuispsykiatrian polilta

 

 

 

 

Hikari terveydenhoitajalla

Hikari sarjakuvat Miika Sallinen 2014

VALJASTA VOIMAVARA

 

Meillä kaikilla on Asperger –piirteitä, toisilla enemmän, ja toisilla vähemmän. Kun jollakulla näitä piirteitä havaitaan riittävä määrä, myönnetään siitä hänelle palkinnoksi virallinen Diagnoosi. Läheisellemme myönnettiin hiljattain tällainen tunnustus. Se on tuonut värikkyyttä ja selkeyttä paitsi läheiseni osalta, myös itseni suhteen. Palaset loksahtelevat paikoilleen.

 

Nyt kun ikävauhtini nimittäin kiihtyy kohti viittäkymppiä, olen alkanut pikkuhiljaa saada jollain tasolla selkoa omasta sisimmästäni. Jotenkin on minulle vuosien myötä alkanut tulla tutummaksi se tyyppi, joka kropassani asuu. Näissä itseni tutkisteluissa olen vuosien myötä tonkinut itsestäni esille melkoisen nipun Asperger -piirteitä. Näillä vain ei ollut ymmärrykselleni mitään yhteistä nimittäjää ennen kuin sain tietoa herra Aspergerista, läheiseni diagnosoinnin yhteydessä.

 

Tramppasin jossain lapsuuteni vaiheessa psykologillakin. Siellä leikittiin kaikenlaista kivaa, samalla kun henkisestä minuudestani yritettiin seuloa selvää. Aspergerista ei tuolloin ollut vielä samalla lailla tietoutta, kuten nykyisin. Niinpä minulle ei myönnetty Aspergerin diagnoosia, vaikka luulisin sen muutoin hyvinkin ansainneeni. Vähintään olen ”vartti-assi”.

 

Hämmästelen yhteiskunnassamme sitä, että Aspergerin syndroomaa pidetään vain ”sairautena” tai ”vammana”. Asiasta huomioidaan vain toinen puoli, jossa ominaisuuksia pidetään pelkkänä taakkana kantajalleen. Mielestäni yhteiskuntamme tulisi huomioida myös Aspergerin syndrooman verrattomat hyötynäkökohdat ja edut.

Toki on selvää, että Assit tarvitsevat tukea, opastusta ja apua sellaisissa asioissa jotka valtaosalle ihmisistä ovat itsestään selvyyksiä. Toisaalta monet sellaiset asiat, jotka ovat muille käsittämättömiä, ovat Aspergereille itsestään selvyyksiä. Ajattelepa esimerkiksi Albert Einsteinia, joka keksi esimerkiksi sen että E=mc2. Ilman Aspergeria olisi tämäkin jäänyt tekemättä.

 

Einsteinia arkisempana vedoksena olen kokenut että omaan sisimpääni luomistyössä annetut Asperger –piirteet ovat minulle suuri aarre. Niiden avulla olen esimerkiksi saanut tähän saakka elätettyä perheeni jotakuinkin kohtuullisesti. Asperger -piirteet ovat mielestäni olennainen osa esimerkiksi ammatillista persoonaani suunnitteluinsinöörinä. Ne ovat se perusta, jolle minusta on voitu rakentaa asiansa osaava suunnitteluinsinööri.

 

Suunnittelutyö on tarkkaa pikkuasioilla näpertelyä. Siinä tarkoin toisiinsa sovitetut pikkuasiat muodostavat kokonaisuuden, olkoon se sitten vaikkapa kone, laiva tai juna, tai ainakin niiden osa. Virheitä ei saisi sattua, ja joskus pienistäkin virheistä saattaa tulla isoja seuraamuksia.

 

Maailmassa on suunnittelutyön ja suhteellisuusteorian kehittelyn lisäksi monia muitakin osaamisaloja, joissa Aspergerit olisivat erityinen voimavara. Olisiko hyvä ajatus alkaa lopultakin hyödyntää Aspergereiden erityisosaamista yhteiskunnassamme, sen sijaan että vain voivottelisimme varjopuolia.

Siinäkö yksi niistä avaimista, joilla Suomi nousisi lamasta?


Maahamme on nykyisin mahdollisuus perustaa sosiaalisia yrityksiä. Yksi tällainen on esimerkiksi Porvoossa toimiva Oy Noark Ab, jossa yhteiskunnasta syrjäytyneet pääsevät työelämään. Missä on se sosiaalinen yritys, joka tarjoaisi asiakkailleen erityisen tarkkaa työtä ja äärimmilleen viritettyä virheettömyyttä. Paikka jossa Asseille olisi järjestetty siedettävät työskentelyolosuhteet. Oma työhuone, oikeus juoda kahvit ilman katsekontaktia, sekä lupa uppoutua työhönsä aivan niin syvälle kuin vain haluaa. Pienenä siedätyksenä työyhteisö, jossa joutuu jonkinasteiseen sosiaaliseen kohtaamiseen, kuitenkin siten että monilla työkavereilla olisi joko samoja piirteitä ja tarpeita, tai ainakin ymmärrys Aspergereiden tavasta tehdä ja toimia.

Alla piirtäjän luvalla pari HIKARI –sarjakuvastrippiä. Niissä seikkailee Asperger –nuori, joka on tällä kertaa 9 luokan TET –harjoittelussa.

 
 

Marko Sallinen,

Liperi

Mahdollisuus

”Niin kuin tässä kuvassa erilaiset lehdet,

myös me mahdumme maailmaan erilaisena

ja voimme tuoda jonkun elämään väriä”

 

 

Olen iloinen mahdollisuudestani uudessa työpaikassani. Valtone- hanke on vaikuttanut elämääni monella tapaa. Alun alkaen kuulin hankkeesta ollessani ”Sinussa on jo kaikki”- koulutuspäivässä, jossa oli puhujana Eeva- Liisa Tamski Mikkelistä, yksi suomen nepsy- valmentajien kouluttajista. Mietin, että onpa hieno juttu tämmöinen Valtone -hanke. Päivä syvensi käsitystäni neuropsykiatrisista piirteistä ja nepsypiirteisten ihmisten arjenhaasteista. Lukuisat esimerkit olivat aidosta elämästä, Tamskin pitkän asiakastyön ollessa pohjana.

 

Kaikki eivät ehkä tiedä edes omaavansa neuropsykiatrisia erityispiirteitä. Jokin asia tai tapahtuma voi toimia kimmokkeena, jotta alkaa etsiä ”syitä” omaan itseensä ja käyttäytymiseensä. Voi tulla hetki ja tarve hakeutua tutkimuksiin sieltä mahdollisesti saatu diagnoosi helpottaa ainakin saajan omaa ymmärrystä elämästään. Näitä piirteitä omaavat ihmiset ovat ulospäin aivan tavallisen näköisiä kulkijoita. Haasteet eivät näy kehitysvammana tms. toisille, tällöin ymmärrystäkin on ehkä vaikea saada. Ihmisillä ei ole tarpeeksi tietoa ja näin ollen leimautumista ”tyhmäksi ja laiskaksi” tapahtuu jatkuvasti. Voisimme ottaa huomioon toisen vahvuudet ja kehittää niiden avulla ihmistä ja osaamista yhteiskunnassamme.

On ilo olla mukana Valtone- hankkeen työtiimissä. Teemme oikeasti töitä asioiden eteenpäin viemisessä, olemme jakamassa lisää tietoa, jotta nepsypiirteitä omaavien ihmisten olisi helpompi työllistyä ja saada opintoihin paremmin tukea. Kuinka usein vanhempia syytetäänkään kasvatuksesta, kun lapsella on häiriö, hän ei opi tai ei kykene työskentelemään samalla tavalla, kuin valtaosa ihmisistä.  Kaikki asiat, kun ei vaan ole kasvatuksella selitettävissä. Tiedon lisääntyessä vanhemmatkin osaavat tukea lastaan oikeilla menetelmillä ja lapsi voi olla yksi muiden joukossa. On tärkeää tukea myös vanhempien voimavaroja. Toivon tulevaisuudelta erilaisia keinoja auttaa nepsypulmien kanssa kamppailevia niin lapsia nuoria, kuin aikuisiakin sekä heidän läheisiään.

Toivon, että sinäkin voit olla iloinen vaikka kolmesta asiasta elämässäsi. Uskotaan omiin taitoihin eikä lannisteta kanssakulkijaa, jos jotkut asiat ovat hänelle työläitä. Voimme auttaa toisia pienillä teoilla elämässä eteenpäin. Valmentajina voimme tukea asiakkaan uskoa omiin kykyihin ja auttaa häntä löytämään omia vahvuuksia ja voimavaroja. Se mihin keskitytään, se kasvaa. Näinhän se menee. 

Aurinkoista ja reipasta syksyn jatkoa kaikille!

Syysterveisin, Heidi Tahvanainen

Yhteistyön voimaa!

Yhteistyötä Valtone hankkeen kanssa on tehty jonkin aikaa. Työskentely on ollut sujuvaa ja joustavaa. Työtehtävien jakaminen on ollut selkeää, työn päällekkäisyyttä ei ole päässyt syntymään. Tiedon kulku on ollut moitteetonta ja avointa. Olemme yhdessä hoitaneet erästä nuorta jonka tarinaa tässä kirjoituksessa hieman avataan. 
Tarinan nuori on syntynyt lähes täysiaikaisena ja normaalipainoisena. Synnytyksen yhteydessä ollut lieviä komplikaatioita. Kävelemään lapsi on oppinut reilun vuoden vanhana, konttausvaihetta hänellä ei ole ollut laisinkaan. Motoriikassa on ollut kankeutta, ketteryys on puuttunut. Puhe on kehittynyt tavanomaista hitaammin. Ennen kouluikää lapsen on ollut vaikea ymmärtää ohjeita, ryhmässä työskentely ollut vaikeaa. Lapsena hän on ollut hiljainen ja kiltti, jäänyt herkästi toiminnoissa syrjään. Viiden vuoden ikäisenä neuvolassa oli todettu äännevirhettä, kuulomuistin kapeutta sekä virheellisyyttä kieliopillisissa ilmauksissa. Tuolloin lapselle oli tehty ensimmäiset psykologin tutkimukset.

Koulu alkoi ja ensimmäisellä luokalla tuli esille monenlaisia vaikeuksia, ohjeiden ymmärtäminen oli vaikeaa, läksyjen tekeminen ei kiinnostanut. Hänet testattiin uudelleen ja siirrettiin takaisin esiopetusryhmän. Esiopetusryhmässä harjoiteltiin uudelleen valmiuksia koulua varten.  Hän sai myös esikouluvuoden ajan puheterapiaa.  

Ajallaan lapsi aloitti uudelleen ensimmäisen luokan. Lukemaan oppiminen oli vaikeaa. Hän reagoi voimakkaasti oppimispulmiinsa, sai itkukohtauksia sekä raivareita. Oppimisvaikeuksien ohella lapsella todettiin tunne-elämän ongelmia sekä ahdistusta kouluasioihin liittyen. Psykologin tutkimuksissa todettiin dysfaattinen kielenkehityksen erityisvaikeus, jolloin hän aloitti toisen luokan mukautetussa opetuksessa pienryhmässä.  Alkavan nuoruusiän kehityksen myötä tunne-elämän pulmat korostuivat, esiintyi uniongelmia sekä migreenipäänsärkyä. Mielialan ja käyttäytymisen pulmia esiintyi. Hänellä todettiin lieväasteista depressiota ja masennusta.

Melkoisen matkan tämä nuori on kulkenut melko lyhyen elämänsä aikana, saavuttaen kuitenkin pikkuhiljaa haaveensa. Saumaton yhteistyö nuoren, perheen sekä eri hoitotahojen kanssa on erittäin tärkeää, jokaisen työryhmän jäsenen ammattitaitoa sekä tietoa hyödyntäen. Nykyisin tietoa onneksi jo on nepsyasiakkaiden hoitoon liittyen. He pääsevät elämässään samalla tavalla eteenpäin, kohti haaveitaan kuin ns. ”normaalit ”ihmiset.

Nuori on aloittanut ammattiopistonsa. Hänen tukiverkostonsa on laaja ja erittäin tarpeellinen. Koulussa opinnoissa tukee opinto-ohjaaja, kuraattori, ryhmän vastaava opettaja. Ulkopuolista tukea nuori saa Valtone -hankkeesta ja hoitavalta taholta. Valtone -hanke on ollut mukana auttamassa erilaisten lomakkeiden täyttämisessä, antanut ohjeita ja vinkkejä kuinka kouluaamut olisi hyvä suunnitella valmiiksi, on opastettu myös Kelan asioissa sekä raha asioiden hoitamisessa. Hoitavan tahon tehtävä on ollut auttaa psyykkisellä puolella ja olla tukena vaikeina aikoina kun ahdistus on ollut suuri sekä tsemppaamassa häntä kohti varmempaa itsenäistä elämää. Tunne-elämässä on edelleen ajoittain vaikeaa, ahdistuneisuus nousee pintaan jos elämässä tapahtuu jotain ennalta arvaamatonta.  Jotta asiat hoituvat ajallaan esimerkiksi lomakkeiden lähettäminen jonnekin, nuori tarvitsee muistuttelua, pitkäjänteistä tukemista sekä puheen tulee olla selko suomea, että hän sen ymmärtää ja muistaa.

Itsetunnon tukeminen ja onnistumisen kokemukset ovat erittäin tärkeitä meille kaikille, jokaisessa päivässä on aina jotain hyvää!

Yhteistyöterveisin Valtone –hankkeen yhteistyökumppani

 
Tekstinjulkaisijan kommentti;
kyseiseen tarinan julkaisemiseen on tarinan nuoren lupa.
  

Voimaantuminen voimavarana

Tulipa eteeni hieman haasteellinen pulma. Vapaaehtoisena tehtävänä sain työksi kirjoittaa blogitekstin, jostakin minua lähellä olevasta aiheesta. Pienellä lisäavulla kohteeksi valikoitui voimaantumisen kokemus ja merkitys. Melko iso ja laaja käsite, josta kerron omanlaiseni näkemyksen. Varsin läheisestä ja mieluisasta aiheesta on kyse, jolla on ollut valtavan iso positiivinen merkitys itselle. Kirjoitan siitä nyt miten itse sen koen ja näen. Hieman jännitin ja pelkäsinkin kirjoitella ylipäänsä mitään, sillä pienenä diagnosoitu lukihäiriö tuntui kurjalta tuomiolta. Ajattelin sekä pohdiskelin sen tekevän itsestä huonon kirjoittajan, joka ei osaa kunnolla äidinkieltä, saati muita kieliä. Ajan saatossa olen saanut ilokseni huomata, ettei peloilleen kannata antautua. Voin sanoa ihastuneeni täysin kaikenlaiseen kirjoitteluun ja lukemiseen. Lukeminen ja kirjoittaminen olivat kaksi isoa kammotusta, joista en nuorena pitänyt. Jollain kumman keinolla heikkoudesta tuli vahvuuteni. Samalla tärkeä väylä ilmaista ja kehittää itseä. Lähes koko ikäni olin ikään kuin ajelehtinut myrskytuulten riepoteltavana, vailla kunnollista tuulensuojaa.

Minulle tuo voimaantuminen tarkoittaa nousua epävarmuudesta ja heikon itsetunnon asettamasta kuilusta, ylös kohti tasapainoista sekä henkisesti vahvaa elämää. Vapauduttuani häpeän asettamista kahleista, löysin tilalle jotain elävää, lämmintä ja energistä voimaa sekä asennetta. Piilottelu vaihtui uteliaisuuteen ja suoranaiseen seikkailujen etsintään. Kaikki aiemmin saavuttamattomissa ollut olikin suoraan edessä, valmiina tarjottimella. Jos jokin tarjottavista unelmista ei ollut aivan käden ulottuvilla, niin rohkeasti kokeili jotain toista vaihtoehtoa. Hiljalleen palaset tukivat toinen toisiaan ja edessä oli seuraava palapeli koottavana. Sitä onnistumisen tunnetta on vaikea kuvata sanoiksi, mutta se on jotain todella mieltä lämmittävää. Välillä joku kokemus oli niin huikea ja avartava, että sitä koki hyppivänsä ajassa vuosilla eteenpäin. Enkä tarkoita vanhenemista, vaan kauan kateissa olleita toiveita ja unelmia.

Mistä tämä räjähtävä voima omalla kohdalla sai alkunsa sitten?

Eräs ihminen istuutui saman pöydän ääreen keskustelemaan kanssani. Voisin sanoa sen hetken olleen eräänlainen voimaantumisen alkukipinä. Ensimmäistä kertaa kohtasin auttajan, jonka tunsin olevan aidosti läsnä siinä hetkessä. Kohtasin kuuntelijan, joka tuntui tasavertaiselta. Istui juuri sopivassa paikkaa, ei liian etäällä etäisyyttä tehden, johon olin aiemmin tottunut. Sen tilanteen erityisyyden osasi jollain tavoin aistia siinä hetkessä. Sain erilaisia tehtäviä, jotka tuntuivat välillä erikoisiltakin, mutta uteliaana ja innokkaana rohkaistuin niitä kokeilemaan. Kaikki asiat selitettiin niin helpolla tavalla, että tilanteessa osasi olla mukana, eikä ajatus lähtenyt karkailemaan. Jokaisella on varmaan ollut sellaisia tilanteita, jossa toinen puhuu ja yrittää parhaansa mukaan neuvoa, muttet vain sisäistä asiaa millään. Löysin pikkuhiljaa uusia oppimistapoja, joiden avulla tiedon omaksuminen helpottui kummasti. Oma motivaatio asioita kohtaan muuttui aivan toiseksi. Kuuntelemalla ja näkemällä oppimisesta tulivat omat vahvuuteni. Aloin tekemään asioita itseni vuoksi, enkä enää toisten vuoksi. Siinä on aika iso ero! Toisten vuoksi tekemiseen olen aikoinani sortunut luvattoman paljon.

 

Yksi hienoimpia hetkiä oli hetki, jolloin uskalsin ilmaista sisälläni piilotelleet syyllisyyden ja häpeän tunteet. En niitä ääneen oikein osannut enkä uskaltanutkaan ilmaista, mutta kirjoitetussa muodossa ajatukset virtasivat vuolaan virran lailla tekstipaperille. Ajatus kirjoittamisesta jännitti alkuun, mutta niin vain rohkaistuin tekemään sen. Ja moni ahdistus on ollut sen jälkeen poissa mielestä. Miten helpottavaa olikaan lukea ääneen itseä mieltä painavat asiat toisen ihmisen kuullen, vaikka nolostelinkin alkuun melkoisesti. Se vaati myös melkoisesti luottamusta toista kohtaan.

 

Myöhemmin opin tämän auttajan kanssa kirjoittamaan kirjeen. Se ei ollut helppo tehtävä minulle. Minua pelotti. Niinkin helpolta tuntuva tehtävä, kuin sähköpostin kirjoittaminen, joka olisi kenelle tahansa nimetön tai nimellinen viesti. Helppo arvata mitä siitä harjoituskirjeestä seurasi. Sen seurauksena tutustuin paljon lähemmin aiheeseen nimeltä kirjoittaminen. Siitä alkoi tie, josta ei ole paluuta. Kirjoittamisesta on tullut keinoni laajentaa ja löytää sosiaalista tukiverkostoa, tuttuja, ystäviä. Sen avulla voin avautua, kuunnella, purkaa tuntemuksia, oppia, kehittää itseäni. Miten paljon se onkaan tuonut sisältöä elämääni. Mikä voima ihmissuhteilla onkaan ollut. Omaa kirjoittamista on täytynyt ensin oppia kehittämään ja hallitsemaan, jotta sen todellista voimaa on saanut nähdä sekä kokea. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Näiden myötä eteeni on avautunut aina vain uusia versoja ja polkuja. Kaikenlaisia väyliä, joita pitkin voin edetä eteenpäin. Valinnanmahdollisuuksia, joista minun on ollut hyvä ja turvallista kulkea. Rauhallisesti, tukevin askelin etenemistä, välillä pieniä esteitä ja takapakkejakin on eteen tullut. Kun pohja on vakaa, niin hetken vaikeudet ja ongelmatilanteet on saanut ratkottua kärsivällisyydellä ja sinnikkyydellä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Elämälle kannattaa opetella hymyilemään! 

 

Kun oppii hymyilemään päivän pienille ilon hetkille, niin viikon päästä se lämmin hymy virtaa omalla voimallaan, niin kuin puro virtaa alas vuorilta yhdistyen osaksi isompaa jokea. Jokainen voi arvata minne isompi joki tai koski sitten meneekin. Aina ei aurinko paista riittävän lämpimästi tai linnut laula iloisesti, mutta jokaisesta kurjasta tuntuvasta asiasta voi etsiä sen positiivisen puolen. Sadepäivänä voi ajatella vesipisaroiden virkistävää voimaa, joka saa kasvit kasvamaan. Ja sitä miten raikkaalta tuntuukaan sateen kosteuttama maa. Jos elämässä on ollut ikäviä tilanteita, niin voi onnitella itseään miten on niistä selvinnyt tai miten vastoinkäymiset ovat tuoneet sitkeyttä ja taistelutahtoa.

Voimaannuttavia hetkiä ovat pienet arjen hetket, aivan kuin isommatkin elämykset ja seikkailut. Jokainen voi kokea ne vähän eri tavoin. Toisen tervehtiminen ja hymyily voivat antaa päivään aivan uudenlaisen vivahteen. Jollekin ulkomaanmatka voi olla jotain hyvin odotettua ja hienoa. Toiselle jo lyhyt piipahdus jännittävässä lähikaupungissa voi olla hieno kokemus. Minulle sellaiset omatoimiset pikkuretket ovat olleet jotain todella antoisaa. ”Nälkä vain kasvaa syödessä”. Jokainen näkee maailman omin silmin ja toimii sen mukaan. Melkein mikä vain voi olla sellainen voimaannuttuva tekijä - kun uskaltaa ja oppii asennoitumaan elämäänsä positiivisesti. Kaikkea positiivista kokemaansa kannattaa vaalia sydämessään ja muistella niitä lämmöllä.

 

Happiness is when what you think, what you say and what you do are in harmony.” ― Mahatma Gandhi

 

Iso kiitos omasta puolestani Valtone –hankkeelle ja kaikille siinä mukana olleille!

 

  Nimim. " Hymyilyyn addiktoitunut "

 

 

 

Neuropsykiatrisen valmentajan rooli opintojen tukemisessa

Valtone –hankkeen neuropsykiatrisena valmentajana olen saanut tutustua motivoituneisiin ja huippusitkeisiin opiskelijoihin eri kouluasteilla. Huolimatta haasteistaan tarkkaavuuden, keskittymisen, lukemisen, kirjoittamisen tai hahmottamisen osa-alueilla, he ovat selviytyneet perusopinnoissaan kehittämällä erilaisia kikkoja aineisiin, jotka ovat omasta tai opettajan mielestä tärkeitä. Yksi on opetellut asioita uskomattoman määrän ulkoa, toinen on terästänyt kuuloaan niin paljon, ettei ole tarvinnut lukea kokeisiin ja kolmas taas kehitellyt itselleen visuaalisen tavan liittää uusi asia aiemmin opittuun, jotta ymmärtäisi kokonaisuuden ja sitä kautta kestäisi opetuksen tahdissa. Voin vain ihmetellä sitä luovuutta ja sitkeyden määrää, jota heistä löytyy. Miten monta tuntia enemmän he ovatkaan käyttäneet oppimiseen kuin neurologisesti tavalliset opiskelijat…

Toisen ja korkea-asteen oppilaitoksiin siirryttäessä nämä opitut toimintamallit eivät kuitenkaan enää riitä. Opiskelu ylemmillä asteilla vaatii suurempien kokonaisuuksien ymmärtämistä ja oppiaineissa käsitellään valtavia tietomääriä. Näiden prosessointi oppimistapahtumaksi ei onnistu enää ulkoa opettelulla tai aktiivisella tuntiosallistumisella, puhumattakaan oppimisen raportoimisesta kirjallisesti. Ei ihme, että sitkeintäkin ”Korpi – Jaakkoa” alkaa masentaa ja syödä motivaatiota, kun tentistä/kokeesta/tehtävästä toisensa jälkeen tulee hylsy. Ja varsinkin, jos taustalla on tunnistamaton neuropsykiatrinen pulma. Niin opiskelija itse kuin opettajat ja läheiset ihmettelevät kun mikään ei onnistu. ”Ota nyt itseäsi niskasta kiinni”, ”Istu nyt vaan ja tee/lue/kirjoita”, ”Kyllä se siitä – kun vaan keskityt”, näitä on saatu kuulla ihan riittämiin. Tyhmä, laiska, saamaton ovat kai yleisimmät adjektiivit joilla näitä ”ikuisia opiskelijoita” kutsutaan. Vähitellen opiskelija itsekin alkaa tähän uskoa ja elämän helpottumisen toivossa vaihtaa oppilaitoksesta, koulutusalasta ja kouluasteelta toiseen (jopa useaan kertaan), haasteiden siirtyessä vähitellen myös muuhun arkeen…

Oma työni opiskelijan kanssa lähtee liikkeelle tilanteen kartoituksella. Onko opiskelija itse selvillä missä mennään, mitä kaikkea on rästissä, täyttyykö KELAn opintoviikko vaatimukset, mikä on prioriteettijärjestys rästeissä, riittääkö motivaatio, mikä fyysisen ja psyykkisen jaksamisen tila, mahdollinen lääkitys (hoitovaste/ tasapaino), vuorokausirytmi, rahatilanne, kuka on oppilaitoksen puolella tukena, mikä on opinnoissa erityisen hankalaa, mitkä ovat opiskelijan omat vahvuudet ja voimavarat jne. jne. Kartoitus antaa siten suunnan työskentelylle ja monesti myös asioiden saaminen paperille selkeyttää opiskelijalle itselleen oman tilanteensa. Jos asiakkaalla on nepsydiagnoosi tai edes epäily sellaisesta, käymme läpi miten tämä näkyy juuri hänen elämässään ja opinnoissaan. Monillakaan ei ole tietoa mitkä haasteet johtuvat nepsypiirteistöstä ja mitkä kenties jostain muusta.

Kun arjen asiat ovat kunnossa ja mahdollistavat opintoihin keskittymisen, tapanani on haastaa asiakasta havainnoimaan itseään opiskelijana sekä erilaisilla testeillä että haastatellen. Nämä keskustelut ovat olleet monille hyvinkin avaavia. Yhdessä on pohdittu esimerkiksi kuinka kinesteettinen oppija voi muokata opiskeluympäristöään itselleen mukavammaksi, miten visuaalinen oppija jäsentää kirjoitettavan esseen teoriaosion tai kuinka auditiivinen oppija voisi hyödyntää luennot parhaiten. On tarkasteltu myös oman tarkkaavuuden kriittisimpiä häiriötekijöitä ja tutustuttu keskittymisen apuvälineisiin.

Varsinaisissa opinnoissa suurimmat haasteet tuntuvat kulminoituvan aikataulutukseen ja tehtävien pilkkomiseen. Opiskelija ei oikein osaa hahmottaa minkä verran ko. tehtävä vaatii työaikaa, kuinka monta sivua hän pystyy omaksumaan tietoa kerrallaan tai miten kauan keskittymiskyky yleensäkin riittää.  Tarvittaessa on aikaa mitattu kellolla ja siten saatu aikataulu tenttikirjan lukemiseen kalenteroitavalle ajalle. Pomodoro –tekniikka on ollut myös oivallinen apuväline opiskelijalle motivointiin tai jumiutumisen ehkäisemiseen. Sillä saa hankalankin tehtävän pilkottua siedettäviin paloihin ajallisesti.

Monen opiskelijan kanssa on tutustuttu myös kalenteriin ja sen erilaisiin versioihin opinnoissa hyödynnettäväksi (vuosi-, ½ vuosi, neljännesvuosi, jakso-, kk-, viikko- ja päivänäkymiin). Mitä versiota hyödynnetään mihinkin tarkoitukseen, voiko eri asioille laatia vaikka värikoodauksen tai mitkä asiat tulee ehdottomasti olla samassa kalenterissa. Näiltä pohjin on sitten yhdessä laadittu viikkoaikatauluja, että kaikki arjen askareet ja osatavoitteisiin pilkotut opintotehtävät tulee suoritettua sekä laadittu tavoiteaikatauluja suuremmille kokonaisuuksille. Tavoitteiden saavuttamista ja tehtävien valmistumista varten on toisten kanssa laadittu tavoiteportaita, toisille listaus ranskalaisin viivoin toimii parhaiten, joku on halunnut olkapäälleen ”takapirun”, joka kyselee tekstiviestein tai spostilla useamman kerran viikossa edistymisiä ja jotakuta on motivoinut päivittäinen ”raportointipakko”. Minun roolini on tsempata, tuoda näkyville pienetkin onnistumiset, esitellä vaihtoehtoisia toimintatapoja, tukea ja valaa uskoa, että tavoite täyttyy – ”Sinä pystyt, Sinussa on jo kaikki”. Pienimpiä onnistumisia on juhlittu ylävitosilla ja halauksilla, suurempien täyttymysten jälkeen olen päässyt seuraksi mm. shoppailureissulle ja kahviloihin leivoskahveille. 

Elämä ei kuitenkaan aina mene kuin Strömsössä ja myös opiskelijalla on muutakin elämää kuin opinnot. Tulee sairastumisia itselle tai läheisille, parisuhteet kariutuvat tai syntyy uusia, aikataulut pettävät, pyykkikoneen rikkoutuminen tuo kassakriisin… silloin opetellaan joustamaan, luodaan uusia tavoitteita ja mietitään tärkeysjärjestyksiä, elämäähän tämä vain on! Joskus asiakassuhteen aikana on saatu aikaan niin syvä luottamus, että ratkaisukeskeisten keskustelujen kautta onkin selvinnyt ajan olevan väärän nepsyvalmennukselle. Toimimattojen toimintamallien taustalta löytyy niin traumaattisia tapahtumia, että terapia on oikea väline tähän hetkeen ja itsen uudelleen rakennukseen. Valmennusprosessi polveilee siis elämäntilanteen mukaan, harvemmin se on suoraviivaista ja nousujohteista. Nepsyvalmentajana olen saanut olla mukana sammuttamassa yksityiselämän tulipaloja, neuvomassa ja ohjaamassa sekä elämänkokemuksellani toimia esimerkkinä, että asioilla on tapana järjestyä. Anopin sanoja lainatakseni: ”Eteenpäin se on vaikka nenälleen kaatuu.”

Jokainen asiakkaani on oma, ainutlaatuinen yksilönsä ja oman elämänsä paras asiantuntija eikä kukaan tietoisesti halua tehdä elämäänsä hankaloittavia ratkaisuja. Siihen myös minun on luottaminen. Eikä mikään raha maailmassa motivoi tai palkitse tässä työssä niin paljon kuin asiakkaan saama onnistumisenkokemus ja ilo tehdystä tehtävästä, läpimenneestä tentistä, opinahjosta valmistumisesta tai työpaikan saannista.

”Jokaiseen tekoon ja tekemättä jättämiseen liittyy valinta sitä, mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää.”  –Brian Tracy

Lämmintä ja leppoisaa kesää odotellen, Hannele

                                                              P.S. 

                                                              Koko Valtone –tiimi toivottaa blogin lukijoilleen hyvää kesää! 

                                                              Palataan näissä merkeissä elokuussa.

OCD-MIETTEITÄ

Pakko-oireinen häiriö eli OCD on viime aikoina tullut vähän tutummaksi Suomessakin, kiitos Suomen Tourette - ja OCD-yhdistys ry:n tekemän työn. Olen itse elänyt OCD:n kanssa vuodesta 1983, ja kohdallani OCD on saanut monenlaisia eri muotoja. Tällä hetkellä vointini on kohtalainen, ja pakko-oireeni painottuvat lähinnä pakonomaisiin ajatuksiin. Asun Etelä-Pohjanmaalla, Seinäjoella ja koulutukseltani olen filosofian maisteri (ruotsin ja venäjän kielten opettaja), mutten ole työelämässä ollut koskaan, vaan olen ollut vuodesta 1987 asti KELAn työkyvyttömyyseläkkeellä. Eläke-sana saattaa kuulostaa pahalta, mutta olen siitä huolimatta pyrkinyt olemaan yhteiskunnan aktiivinen jäsen. Olen välillä tehnyt käännöstöitä tai pitänyt ruotsin kielen kursseja freelancerina aina sen verran kuin KELA:n eläkkeensaajat voivat ansaita vuoden aikana. Sillä tavoin olen pysynyt henkisesti vireänä, vaikka OCD -oireeni aina välillä pahentuvatkin, jos on liikaa stressiä. Johtopäätöksenä tähän voisi todeta, että koska minulla on sairaus nimeltään OCD, niin oikea paikkani yhteiskunnassa on juuri KELA:n työkyvyttömyyseläkkeellä oleminen.

 

Vuosina 2010 - 2011 kävin täällä Seinäjoella Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin järjestämän kokemusasiantuntijakoulutuksen, josta oli minulle suunnattomasti hyötyä. Olen saanut olla puhumassa OCD -diagnoosista useissa koulutustilaisuuksissa opiskelijoille ja alan ammattilaisille joko suomeksi tai englanniksi. Vuodesta 2009 lähtien olen vetänyt Seinäjoella OCD -vertaisryhmää psykiatrian erikoissairaanhoitajan työparina. Tämä ryhmä on edelleen aktiivinen, ja minulle on merkinnyt tosi paljon se, että olen käytännössäkin voinut auttaa ryhmään osallistuvia OCD -ihmisiä heidän arkielämänsä pulmissa. Usein meidän ryhmässämme joku tuo esiin sellaisia OCD:hen liittyviä käytännön asioita, joita pyrimme sitten yhdessä ratkomaan. OCD voi olla hyvin monisyinen ongelmavyyhti, ja sitä sairastava voi tuntea suurta häpeää. Sen vuoksi olemme aina silloin tällöin kutsuneet ryhmäämme joko psykiatrin tai psykologin, jotta ryhmäläiset voivat kysellä heiltä. Itselläni oli viime vuonna mahdollisuus osallistua Euroopan behavioraalisen ja kognitiivisen terapian yhdistyksen järjestämään kongressiin Hollannin Haagissa. Siellä kanadalainen professori Adam Radomsky oli varta vasten puhumassa OCD:stä - hänen workshopeissaan sai kysellä häneltä kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä koskien OCD:tä. Sen jälkeen vertaisryhmäläiset ovat kyselleet aktiivisesti tämän professorin mietteitä. Ostin Haagista myös englanninkielistä OCD -kirjallisuutta, jota olen antanut ryhmäläisille luettavaksi.

Viimeisimpänä voi mainita vuonna 2014 yhdistyksen julkaiseman ensimmäisen suomalaistensuomen kielellä kirjoittaman kirjan "Pakko-oireet ja OCD".

Kirjaa voi tilata yhdistyksen nettisivujen kautta hintaan 37€. Siihen on koottu runsaasti OCD -tietoutta, ja lukijoita varmasti kiinnostavat OCD -henkilöiden omakohtaiset kertomukset tuovat lisäväriä teokseen. Suosittelen kirjaa kaikille itse OCD:n kanssa eläville tai heidän läheisilleen. Olen itse lukenut kirjan sekä kertonut siitä ammattiauttajille, jotka ovat antaneet siitä positiivista palautetta.

 

Timo Kallioaho

Luoda uutta

Luovuutta ruokitaan esim. kokeilemalla, katselemalla,perehtymällä, joutilaisuudella, väärin tekemisellä,asian vierestä tekemisellä,päiväunilla, omiin ajatuksiin eksymisellä, toimeen tarttumisella. Mitkä muut asiat ruokkivat luovaa ajattelua?

Eilen tiistaina, pitkien pääsiäispyhien jälkeen pääsin kuulemaan kokemuspuhuja Veikko Liljan näkemyksiä Aspergerista. Varattu aika kului vauhdilla, mutta eräät asiat Veikon kertomasta jäivät erityisesti mieleen.  Veikko puhui illan päätteeksi käsitteestä luovuus ja siitä miten autistisilla henkilöillä on erityisen paljon ainesta ja materiaalia luovuuteen. Luovuus syntyy rajoittamattomista ajatuksista, ajatuksista ja asioista joille ei ole määrätty tiettyä kontekstia tai mallia.

Taito luovuuteen on jokaisella ihmisellä.  Joillakin meistä siihen tarvittavaa materiaalia on ajatuksissaan runsaasti, tarvitaan vain osaamista siihen miten luovuus saadaan näkyväksi. Vai tarvitseeko sen aina saada ulkopuolisille näkyvään muotoon? Luovuus tarvitsee aikaa ja riippumattomuutta. Se tarvitsee useita eri kanavia tullakseen näkyväksi. Luovuus kukkii, kun päämääränä ei ole rahan tekeminen tai menestyksen ja maineen saaminen.

Tuntuu, että luovuus -sana on niin valjastettu yritysmaailman ja innovaatioiden käyttöön, että tunnistaako ihminen sitä enää itsessään. Luovuutta on kaikilla meillä.  Minulle se tarkoittaa ennen kaikkea arkipäivässä toteutettuja uusi ratkaisuja tai ajatusmalleja, jotka ovat syntyneet hetken mielijohteesta tai pidemmän pohdiskelun tuloksena.  Ne voivat olla käyttökelpoisia vain sen hetken tai niistä tulee hyviä pidempiaikaisia ideoita. Ne ovat opiskeluun yksilön itsekehittämiä oppimistapoja, välineitä arjenpyörittämiseen, asioiden muistamiseen, työpöydän järjestämiseen…

Luovuuden puolesta puhuu myös Valtone- hanke, jonka kehittämistyö perustuu uuden luomiseen. Asiakastyössä on huomattu luovuuden olevan erityinen iso voimavara osana nepsy -aikuisen elämää. Jotkut asiakkaista kuvaavat luovuuttaan ”kun on ollut pakko kehittää pärjätäkseen”.   Myös taiteellinen luovuus on nostanut päätään.

Tervetuloa kaikki kuuntelemaan luovuus- aiheesta lisää 29.4 Joensuun Tiedepuiston Louhela - saliin.

- Outi

 

Kansanedustajaehdokkaiden vastauksia:"Mitä Sinä tulevana kansanedustajana aiot tehdä edistääksesi syrjäytetyn asiakasryhmän asioita?"

Teen itse töitä vastaavana kuraattorina täällä Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä Iisalmen kaupungin alueella. Minulla on asiakkaana niin peruskoulun puolella kuin lyseossakin oppilaita/opiskelijoita, joilla on Asperger, ADHD, dysfasia jne. Täällä Ylä-Savossa olemme panostaneet etsivän nuorisotyön palveluihin ja kuntouttavaan työtoimintaan. Meillä on toiselle asteelle siirryttäessä tiivis yhteistyö oppilaitosten välillä, jotta näitä nivelvaiheen putoamisia ei tulisi.  Meillä aloittaa Iisalmessa Ohjaamo-hanke, jota hallinnoi paikallinen ammattikoulutuksen kuntayhtymä. Tarkoituksena on nuorisotakuulain hengen mukaisesti luoda tänne matalankynnyksen ohjauspalvelua nuorille ja nuorille aikuisille, joka sisältää myös sähköisen palvelukartan kehittämisen. Kuuluun itse Iisalmen alueella tähän nuorisotakuuta koordinoivaan ohjausryhmään. Tässä joitain asioita, joihin olen itse tällä meidän alueella ollut vaikuttamassa.

Omien asiakkaideni kohdalla näissä nivelvaiheessa olen "saattajana" mukana toiselle asteelle. Nämä "syrjäytetyt" ihmiset tarvitsevat henkilökohtaista palvelua ja ohjausta. Sitä varten on oltava ihmisiä, jotka jalkautuvat vaikka kotikäynneille. Toinen ryhmä neuropsykiatrisia ominaispiirteitä omaavien lisäksi ovat erilaisista mielenterveysongelmista kärsivät nuoret, jotka myös tarvitsevat paljon henkilökohtaista ohjausta ja tukea. Näitä asioita hoidan edelleen eteenpäin niin omassa työssäni kuin kuntapoliitikkona ja toivottavasti myös kansanedustajana.
 
Anne Roponen

Kansanedustajaehdokas/ Vihreät

******************************************************

Asia on minulle varsin läheinen, koska olen päässyt tutustumaan tällaisiin henkilöihin myös työni puolesta varsin läheltä.

Mielestäni olisi hyvä, jos työnantajien välillisiä kuluja ja byrokratiaa saataisiin vähennettyä juuri silloin kun hän työllistää tällaisen henkilön. Kuten kirjoituksessa on mainittu, niin Syrjäytyminen yhteiskunnasta ja kokemukset epäoikeudenmukaisesta kohtelusta saattavat aiheuttaa turhautumisen purkautumisesta johtuen vihaa, väkivaltaa ja rikoksia. Syrjäytymisen ja yhteiskunnan taholta tapahtuvan syrjäyttämisen kulut yhteiskunnalle ovat kovat!

Asia on juuri näin kuin edellä on kirjoitettu. Syrjäytymistä tulee yhteiskunnan päätöksillään kaikin puolin vähentää. Valitettavasti nuorisotakuukaan ei tuonut kovin paljon apua. 

Kari Kulmala, poliisi ja kansanedustajaehdokas

Perussuomalaiset, Savo-Karjalan vaalipiiri

******************************************************

Haluaisin itse vaikuttaa siihen, että koulutus, ja sotejärjestelmä ymmärtäisivät haasteet ja satsaisivat edelleen näidenkin ihmisten hyvinvointiin koulutuksen ja työelämän suhteen. Kerrannaiskulut ovat kaikkinensa huomattavasti suuremmat.

Maija Silvennoinen
Kristillisdemokraattien Pohjois-Karjalan piirin pj.

*****************************************************

Kiitos tärkeän asian esille nostamisesta. Kysyit mitä kansanedustaja aion tehdä asian korjaamiseksi. Ensiksi on hyvä, että asiasta jaetaan tietoa. Henkilö, joka ei ole ollut työssä tai opiskellut terveydenhoitoalaa, ei välttämättä tiedä päätöksenteossa tarvittavia perusasioita ja siitä syystä haluan saada lisää tietoa. Varmasti tässä kuin monessa muussakin asiassa mahdollisimman varhainen tieto ja sen pohjalta tehtävä asiantunteva toiminta tuo parhaimman tuloksen sekä näistä oireista kärsiville että koko yhteiskunnalle. Sosiaali-ja terveydenhoitouudistuksen yhteydessä, kun integraatiota järjestetään, nämä asiat on syytä olla tiedossa.

Riitta Myller

Suomen Sosialidemokraattinen puolue, Savo-Karjala

*******************************************************

Tiedän, että aukko on - eikä testeihinkään pääse tuosta noin vain.

Voit lähettää minulle myös lisätietoa asiasta, lupaan ottaa asiaa esille kampanjassani esimerkiksi kirjoittamalla aiheesta.

Sanna Antikainen

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas

*******************************************************

Kiitos informaatiostasi. Ei meillä Suomessa olisi varaa jättää ketään kouluttamatta ja hoitamatta, tähän tilanteeseen on vain ajauduttu nykyään lähes kirosanana tunnetun priorisoinnin takia. Kyllähän demokratian tulee taata kaikille kansalaisilleen yhtäläiset oikeudet niin työhön kuin koulutukseenkin. Napsyt eivät ole ainoa ryhmä, mikä on ohitettu koska työttömyys muutenkin hipoo Suomessa huippulukemia. Eduskunnassa koko vasemmisto ajaa yhdenvertaista, kaikki huomioivaa yhteiskuntaa. Olen pahoillani nykymenosta, heikoimmilta otetaan ja niille annetaan, jotka äänekkäimmin puolustavat oikeuksiaan.

Sirpa Karjalainen

Savo-Karjalan vaalipiirin Vasemmistoliiton kansanedustajaehdokas

*****************************************************

Minä aion jatkaa asian puolesta puhumista. Kuntoutusmahdollisuuksien lisääminen on tärkeää, sillä monet hyötyvät kuntoutuksesta. Toisaalta kaikki eivät tarvitse kuntoutusta jos tavallisessa arjessa opitaan huomioimaan paremmin nepsylasten, -nuorten ja -aikuisten tarpeet. Hyvin pienilläkin asioilla voidaan helpottaa opiskelua, työtä ja muutakin elämää. Koulutusta tarvitaan oppilaitoksissa ja työpaikoilla niin että voidaan oikeilla menetelmillä tukea ja auttaa. Asenteiden muutostyötä tarvitaan. Esimerkiksi Valtonehankkeen työpari-idea on loistava. Hienoa on myös vertaisryhmätoiminnan käynnistyminen. Toivottavasti saatte toteutettua kaikki 50 tiedonjakamistilaisuutta, sillä vain tiedon lisääntymisen myötä asiat saadaan muuttumaan. Hankkeenne on loistava, nyt pitää varmistaa, että hankkeen loistavat ideat ja tuotokset jäävät elämään.

Merja Mäkisalo-Ropponen

SDP, Savo-Karjala

******************************************************

Meidän kuntoutusjärjestelmämme on pirstaleinen ja monen ihmisen kannalta vaikeaselkoinen  - myös todellakin aukkoja on.

Haluaisin kehittää - sote-uudistuksen yhteydessä - nimenomaan ennaltaehkäiseviä palveluita (mainittujakin päivähoidon ja perusopetuksen tukitoimia) mutta myös aikuiskoulutuksen opiskelijahuoltoa ja erityisopetusta. Ammatillisen koulutuksen opettajana olen näiden kysymysten kanssa tekemisissä jatkuvasti, opiskelijamme ovat sekä nuoria että aikuisia, ja yllättävän paljon vastuuopettajana edelleen törmään nuoriinkin aikuisiin, jotka eivät kouluaikanaan ole saaneet tarvitsemaansa tukea oppimisvaikeuksiinsa.

Ennaltaehkäisy ja kuntoutus (monella tavalla ymmärrettynä) ovat ne jota eivät meillä edelleenkään toimi kunnolla ja joiden avulla voidaan säästää sekä inhimillistä kärsimystä että taloudellisia ja henkilöresursseja. 

Kaisa Korhonen, Vasemmistoliitto
Savo-Karjalan vaalipiiri
kaisa.vas.fi