tiistai 13. toukokuuta 2014

Alussa oli - ajatus!


Alussa oli ajatus, josta kasvoi toive. Toive kasvoi sanoiksi, joista tuli teko. Teosta on syntynyt hieno saavutus – Valtone –hanke!

Honkalampi-säätiön KASKI Työvalmennuksessa hanketyössä ollessani halusin rakentaa itselleni oman alani tulevaisuutta. Rohkaistuin kysymään näkymiäni toimintaterapeuttina talossa, olinhan vasta ammattiin valmistunut. Esimiehelläni välähti ja tästä välähdyksestä syntyi ripeään tahtiin moniammatillisen tiimityöskentelyn tuloksena hankehakemus Raha-automaattiyhdistykselle. Rahoituspäätös oli myönteinen – muille ja minulle ilo!

Ensitöikseni ilmoittelin sähköpostitse, että Valtone –hanke on aloittanut toimintansa. Ensimmäisiin töihin kuului myös hankkeen logon ja esitteiden suunnittelu sekä toimitilojen etsiminen. Toimintasuunnitelman tekeminen vasta olikin varsin mukavaa visiointia tulevaisuudesta. Työn imu lisääntyi henkilöstön rekrytoinnin ja haastattelujen myötä – pian saisin työkavereita ja minulla olisi tiimi! Yksin on varsin vaikea tehdä tiimityötä.

Kaikenlaisia huuma-hetkiä tässä työssä onkin koettu. Miltä kuulostaa ostoshuuma lukiessani kuvastoja toimistoon tarvittavista materiaaleista ja välineistä: montako nippeliä, mitä väriä, mitä muovitaskuja, kansioita, vihkoja, viivoitinta yms. tarvitaan neljälle työntekijälle. Olo oli kuin jouluna näitä paketteja avatessa ja laskiessa, että tilaus oli toimitettu oikein. Onnenhuumaa koin myös järjestellessäni toimistoja tulokkaille, kaikille tasapuolisesti kaikkea saman verran… Huumaan kuuluu myös matkasaarnaajan lailla tehdyt maakuntakierrokset esittelykäyntien ja asiakashankinnan tiimoilta. Käynnit tuottivat tulosta, koska asiakasmäärälliset tavoitteet tulivat täyteen. Näin jälkikäteen voi työmäärää kuvata sanoilla ”voi eloa, voi iloa!”

Kaiken kaikkiaan hanke on onnistunut saavuttamaan kaikki tähän asti asetetut tavoitteet, mikä tietysti osaltaan kasvattaa tyytyväisyyttä työhön, omaan osaamiseen, tiimiin ja itse asiakkaisiin ja heidän aktiivisuuteensa. Liikaan tyytyväisyyteen ei kuitenkaan voi uppoutua, koska luvattuja asioita on vielä paljon hoitamatta.

Peruna kerrallaan ~ tällä mennään!

Valtone -hankevastaava Tuija Kinnunen