Valtone –hankkeen
neuropsykiatrisena valmentajana olen saanut tutustua motivoituneisiin ja
huippusitkeisiin opiskelijoihin eri kouluasteilla. Huolimatta haasteistaan
tarkkaavuuden, keskittymisen, lukemisen, kirjoittamisen tai hahmottamisen osa-alueilla,
he ovat selviytyneet perusopinnoissaan kehittämällä erilaisia kikkoja
aineisiin, jotka ovat omasta tai opettajan mielestä tärkeitä. Yksi on opetellut
asioita uskomattoman määrän ulkoa, toinen on terästänyt kuuloaan niin paljon,
ettei ole tarvinnut lukea kokeisiin ja kolmas taas kehitellyt itselleen
visuaalisen tavan liittää uusi asia aiemmin opittuun, jotta ymmärtäisi
kokonaisuuden ja sitä kautta kestäisi opetuksen tahdissa. Voin vain ihmetellä
sitä luovuutta ja sitkeyden määrää, jota heistä löytyy. Miten monta tuntia enemmän
he ovatkaan käyttäneet oppimiseen kuin neurologisesti tavalliset opiskelijat…
Toisen ja korkea-asteen
oppilaitoksiin siirryttäessä nämä opitut toimintamallit eivät kuitenkaan enää
riitä. Opiskelu ylemmillä asteilla vaatii suurempien kokonaisuuksien
ymmärtämistä ja oppiaineissa käsitellään valtavia tietomääriä. Näiden
prosessointi oppimistapahtumaksi ei onnistu enää ulkoa opettelulla tai aktiivisella
tuntiosallistumisella, puhumattakaan oppimisen raportoimisesta kirjallisesti.
Ei ihme, että sitkeintäkin ”Korpi – Jaakkoa” alkaa masentaa ja syödä
motivaatiota, kun tentistä/kokeesta/tehtävästä toisensa jälkeen tulee hylsy. Ja
varsinkin, jos taustalla on tunnistamaton neuropsykiatrinen pulma. Niin
opiskelija itse kuin opettajat ja läheiset ihmettelevät kun mikään ei onnistu. ”Ota nyt itseäsi niskasta kiinni”, ”Istu nyt
vaan ja tee/lue/kirjoita”, ”Kyllä se siitä – kun vaan keskityt”, näitä on
saatu kuulla ihan riittämiin. Tyhmä, laiska, saamaton ovat kai yleisimmät
adjektiivit joilla näitä ”ikuisia opiskelijoita” kutsutaan. Vähitellen
opiskelija itsekin alkaa tähän uskoa ja elämän helpottumisen toivossa vaihtaa
oppilaitoksesta, koulutusalasta ja kouluasteelta toiseen (jopa useaan kertaan),
haasteiden siirtyessä vähitellen myös muuhun arkeen…
Oma työni opiskelijan kanssa
lähtee liikkeelle tilanteen kartoituksella. Onko opiskelija itse selvillä missä
mennään, mitä kaikkea on rästissä, täyttyykö KELAn opintoviikko vaatimukset,
mikä on prioriteettijärjestys rästeissä, riittääkö motivaatio, mikä fyysisen ja
psyykkisen jaksamisen tila, mahdollinen lääkitys (hoitovaste/ tasapaino), vuorokausirytmi,
rahatilanne, kuka on oppilaitoksen puolella tukena, mikä on opinnoissa
erityisen hankalaa, mitkä ovat opiskelijan omat vahvuudet ja voimavarat jne.
jne. Kartoitus antaa siten suunnan työskentelylle ja monesti myös asioiden
saaminen paperille selkeyttää opiskelijalle itselleen oman tilanteensa. Jos asiakkaalla
on nepsydiagnoosi tai edes epäily sellaisesta, käymme läpi miten tämä näkyy
juuri hänen elämässään ja opinnoissaan. Monillakaan ei ole tietoa mitkä
haasteet johtuvat nepsypiirteistöstä ja mitkä kenties jostain muusta.
Kun arjen asiat ovat kunnossa ja
mahdollistavat opintoihin keskittymisen, tapanani on haastaa asiakasta
havainnoimaan itseään opiskelijana sekä erilaisilla testeillä että
haastatellen. Nämä keskustelut ovat olleet monille hyvinkin avaavia. Yhdessä on
pohdittu esimerkiksi kuinka kinesteettinen oppija voi muokata
opiskeluympäristöään itselleen mukavammaksi, miten visuaalinen oppija jäsentää
kirjoitettavan esseen teoriaosion tai kuinka auditiivinen oppija voisi
hyödyntää luennot parhaiten. On tarkasteltu myös oman tarkkaavuuden kriittisimpiä
häiriötekijöitä ja tutustuttu keskittymisen apuvälineisiin.
Varsinaisissa opinnoissa
suurimmat haasteet tuntuvat kulminoituvan aikataulutukseen ja tehtävien
pilkkomiseen. Opiskelija ei oikein osaa hahmottaa minkä verran ko. tehtävä
vaatii työaikaa, kuinka monta sivua hän pystyy omaksumaan tietoa kerrallaan tai
miten kauan keskittymiskyky yleensäkin riittää.
Tarvittaessa on aikaa mitattu kellolla ja siten saatu aikataulu
tenttikirjan lukemiseen kalenteroitavalle ajalle. Pomodoro –tekniikka on ollut myös
oivallinen apuväline opiskelijalle motivointiin tai jumiutumisen ehkäisemiseen.
Sillä saa hankalankin tehtävän pilkottua siedettäviin paloihin ajallisesti.
Monen opiskelijan kanssa on
tutustuttu myös kalenteriin ja sen erilaisiin versioihin opinnoissa
hyödynnettäväksi (vuosi-, ½ vuosi, neljännesvuosi, jakso-, kk-, viikko- ja
päivänäkymiin). Mitä versiota hyödynnetään mihinkin tarkoitukseen, voiko eri
asioille laatia vaikka värikoodauksen tai mitkä asiat tulee ehdottomasti olla
samassa kalenterissa. Näiltä pohjin on sitten yhdessä laadittu
viikkoaikatauluja, että kaikki arjen askareet ja osatavoitteisiin pilkotut
opintotehtävät tulee suoritettua sekä laadittu tavoiteaikatauluja suuremmille
kokonaisuuksille. Tavoitteiden saavuttamista ja tehtävien valmistumista varten
on toisten kanssa laadittu tavoiteportaita, toisille listaus ranskalaisin
viivoin toimii parhaiten, joku on halunnut olkapäälleen ”takapirun”, joka
kyselee tekstiviestein tai spostilla useamman kerran viikossa edistymisiä ja
jotakuta on motivoinut päivittäinen ”raportointipakko”. Minun roolini on
tsempata, tuoda näkyville pienetkin onnistumiset, esitellä vaihtoehtoisia
toimintatapoja, tukea ja valaa uskoa, että tavoite täyttyy – ”Sinä pystyt,
Sinussa on jo kaikki”. Pienimpiä onnistumisia on juhlittu ylävitosilla ja
halauksilla, suurempien täyttymysten jälkeen olen päässyt seuraksi mm.
shoppailureissulle ja kahviloihin leivoskahveille.
Elämä ei kuitenkaan aina mene
kuin Strömsössä ja myös opiskelijalla on muutakin elämää kuin opinnot. Tulee
sairastumisia itselle tai läheisille, parisuhteet kariutuvat tai syntyy uusia,
aikataulut pettävät, pyykkikoneen rikkoutuminen tuo kassakriisin… silloin
opetellaan joustamaan, luodaan uusia tavoitteita ja mietitään
tärkeysjärjestyksiä, elämäähän tämä vain on! Joskus asiakassuhteen aikana on
saatu aikaan niin syvä luottamus, että ratkaisukeskeisten keskustelujen kautta
onkin selvinnyt ajan olevan väärän nepsyvalmennukselle. Toimimattojen
toimintamallien taustalta löytyy niin traumaattisia tapahtumia, että terapia on
oikea väline tähän hetkeen ja itsen uudelleen rakennukseen. Valmennusprosessi
polveilee siis elämäntilanteen mukaan, harvemmin se on suoraviivaista ja
nousujohteista. Nepsyvalmentajana olen saanut olla mukana sammuttamassa
yksityiselämän tulipaloja, neuvomassa ja ohjaamassa sekä elämänkokemuksellani
toimia esimerkkinä, että asioilla on tapana järjestyä. Anopin sanoja
lainatakseni: ”Eteenpäin se on vaikka nenälleen kaatuu.”
Jokainen asiakkaani on oma,
ainutlaatuinen yksilönsä ja oman elämänsä paras asiantuntija eikä kukaan
tietoisesti halua tehdä elämäänsä hankaloittavia ratkaisuja. Siihen myös minun
on luottaminen. Eikä mikään raha maailmassa motivoi tai palkitse tässä työssä
niin paljon kuin asiakkaan saama onnistumisenkokemus ja ilo tehdystä tehtävästä,
läpimenneestä tentistä, opinahjosta valmistumisesta tai työpaikan saannista.
”Jokaiseen tekoon ja tekemättä jättämiseen liittyy valinta sitä, mikä
on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää.”
–Brian Tracy
Lämmintä ja leppoisaa kesää
odotellen, Hannele
P.S.
Koko Valtone –tiimi
toivottaa blogin lukijoilleen hyvää kesää!
Palataan näissä merkeissä elokuussa.
