Tulipa
eteeni hieman haasteellinen pulma. Vapaaehtoisena tehtävänä sain työksi
kirjoittaa blogitekstin, jostakin minua lähellä olevasta aiheesta. Pienellä
lisäavulla kohteeksi valikoitui voimaantumisen kokemus ja merkitys. Melko iso
ja laaja käsite, josta kerron omanlaiseni näkemyksen. Varsin läheisestä ja
mieluisasta aiheesta on kyse, jolla on ollut valtavan iso positiivinen merkitys
itselle. Kirjoitan siitä nyt miten itse sen koen ja näen. Hieman
jännitin ja pelkäsinkin kirjoitella ylipäänsä mitään, sillä pienenä diagnosoitu
lukihäiriö tuntui kurjalta tuomiolta. Ajattelin sekä pohdiskelin sen tekevän
itsestä huonon kirjoittajan, joka ei osaa kunnolla äidinkieltä, saati muita
kieliä. Ajan saatossa olen saanut ilokseni huomata, ettei peloilleen kannata
antautua. Voin sanoa ihastuneeni täysin kaikenlaiseen kirjoitteluun ja
lukemiseen. Lukeminen ja kirjoittaminen olivat kaksi isoa kammotusta, joista en
nuorena pitänyt. Jollain kumman keinolla heikkoudesta tuli vahvuuteni. Samalla
tärkeä väylä ilmaista ja kehittää itseä. Lähes koko ikäni olin ikään kuin
ajelehtinut myrskytuulten riepoteltavana, vailla kunnollista tuulensuojaa.
Minulle
tuo voimaantuminen tarkoittaa nousua epävarmuudesta ja heikon itsetunnon
asettamasta kuilusta, ylös kohti tasapainoista sekä henkisesti vahvaa elämää.
Vapauduttuani häpeän asettamista kahleista, löysin tilalle jotain elävää,
lämmintä ja energistä voimaa sekä asennetta. Piilottelu vaihtui uteliaisuuteen
ja suoranaiseen seikkailujen etsintään. Kaikki aiemmin saavuttamattomissa ollut
olikin suoraan edessä, valmiina tarjottimella. Jos jokin tarjottavista
unelmista ei ollut aivan käden ulottuvilla, niin rohkeasti kokeili jotain
toista vaihtoehtoa. Hiljalleen palaset tukivat toinen toisiaan ja edessä oli
seuraava palapeli koottavana. Sitä onnistumisen tunnetta on vaikea kuvata
sanoiksi, mutta se on jotain todella mieltä lämmittävää. Välillä joku kokemus
oli niin huikea ja avartava, että sitä koki hyppivänsä ajassa vuosilla
eteenpäin. Enkä tarkoita vanhenemista, vaan kauan kateissa olleita toiveita ja
unelmia.
Mistä tämä
räjähtävä voima omalla kohdalla sai alkunsa sitten?
Eräs
ihminen istuutui saman pöydän ääreen keskustelemaan kanssani. Voisin sanoa sen
hetken olleen eräänlainen voimaantumisen alkukipinä. Ensimmäistä kertaa
kohtasin auttajan, jonka tunsin olevan aidosti läsnä siinä hetkessä. Kohtasin
kuuntelijan, joka tuntui tasavertaiselta. Istui juuri sopivassa paikkaa, ei
liian etäällä etäisyyttä tehden, johon olin aiemmin tottunut. Sen tilanteen
erityisyyden osasi jollain tavoin aistia siinä hetkessä. Sain erilaisia
tehtäviä, jotka tuntuivat välillä erikoisiltakin, mutta uteliaana ja innokkaana
rohkaistuin niitä kokeilemaan. Kaikki asiat selitettiin niin helpolla tavalla,
että tilanteessa osasi olla mukana, eikä ajatus lähtenyt karkailemaan.
Jokaisella on varmaan ollut sellaisia tilanteita, jossa toinen puhuu ja yrittää
parhaansa mukaan neuvoa, muttet vain sisäistä asiaa millään. Löysin pikkuhiljaa
uusia oppimistapoja, joiden avulla tiedon omaksuminen helpottui kummasti. Oma
motivaatio asioita kohtaan muuttui aivan toiseksi. Kuuntelemalla ja näkemällä
oppimisesta tulivat omat vahvuuteni. Aloin tekemään asioita itseni vuoksi, enkä
enää toisten vuoksi. Siinä on aika iso ero! Toisten vuoksi tekemiseen olen aikoinani
sortunut luvattoman paljon.
Yksi hienoimpia hetkiä oli hetki, jolloin uskalsin
ilmaista sisälläni piilotelleet syyllisyyden ja häpeän tunteet. En niitä ääneen
oikein osannut enkä uskaltanutkaan ilmaista, mutta kirjoitetussa muodossa
ajatukset virtasivat vuolaan virran lailla tekstipaperille. Ajatus
kirjoittamisesta jännitti alkuun, mutta niin vain rohkaistuin tekemään sen. Ja
moni ahdistus on ollut sen jälkeen poissa mielestä. Miten helpottavaa olikaan
lukea ääneen itseä mieltä painavat asiat toisen ihmisen kuullen, vaikka
nolostelinkin alkuun melkoisesti. Se vaati myös melkoisesti luottamusta toista
kohtaan.
Myöhemmin opin tämän auttajan kanssa kirjoittamaan kirjeen. Se ei
ollut helppo tehtävä minulle. Minua pelotti. Niinkin helpolta tuntuva tehtävä,
kuin sähköpostin kirjoittaminen, joka olisi kenelle tahansa nimetön tai
nimellinen viesti. Helppo arvata mitä siitä harjoituskirjeestä seurasi. Sen
seurauksena tutustuin paljon lähemmin aiheeseen nimeltä kirjoittaminen. Siitä
alkoi tie, josta ei ole paluuta. Kirjoittamisesta on tullut keinoni laajentaa
ja löytää sosiaalista tukiverkostoa, tuttuja, ystäviä. Sen avulla voin avautua,
kuunnella, purkaa tuntemuksia, oppia, kehittää itseäni. Miten paljon se onkaan
tuonut sisältöä elämääni. Mikä voima ihmissuhteilla onkaan ollut. Omaa
kirjoittamista on täytynyt ensin oppia kehittämään ja hallitsemaan, jotta sen
todellista voimaa on saanut nähdä sekä kokea. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Näiden
myötä eteeni on avautunut aina vain uusia versoja ja polkuja. Kaikenlaisia
väyliä, joita pitkin voin edetä eteenpäin. Valinnanmahdollisuuksia, joista
minun on ollut hyvä ja turvallista kulkea. Rauhallisesti, tukevin askelin
etenemistä, välillä pieniä esteitä ja takapakkejakin on eteen tullut. Kun pohja
on vakaa, niin hetken vaikeudet ja ongelmatilanteet on saanut ratkottua
kärsivällisyydellä ja sinnikkyydellä.
Elämälle kannattaa
opetella hymyilemään!
Kun
oppii hymyilemään päivän pienille ilon hetkille, niin viikon päästä se lämmin
hymy virtaa omalla voimallaan, niin kuin puro virtaa alas vuorilta yhdistyen
osaksi isompaa jokea. Jokainen voi arvata minne isompi joki tai koski sitten
meneekin. Aina ei aurinko paista riittävän lämpimästi tai linnut laula
iloisesti, mutta jokaisesta kurjasta tuntuvasta asiasta voi etsiä sen
positiivisen puolen. Sadepäivänä voi ajatella vesipisaroiden virkistävää
voimaa, joka saa kasvit kasvamaan. Ja sitä miten raikkaalta tuntuukaan sateen
kosteuttama maa. Jos elämässä on ollut ikäviä tilanteita, niin voi onnitella
itseään miten on niistä selvinnyt tai miten vastoinkäymiset ovat tuoneet
sitkeyttä ja taistelutahtoa.
Voimaannuttavia
hetkiä ovat pienet arjen hetket, aivan kuin isommatkin elämykset ja seikkailut.
Jokainen voi kokea ne vähän eri tavoin. Toisen tervehtiminen ja hymyily voivat
antaa päivään aivan uudenlaisen vivahteen. Jollekin ulkomaanmatka voi olla
jotain hyvin odotettua ja hienoa. Toiselle jo lyhyt piipahdus jännittävässä
lähikaupungissa voi olla hieno kokemus. Minulle sellaiset omatoimiset pikkuretket
ovat olleet jotain todella antoisaa. ”Nälkä vain kasvaa syödessä”. Jokainen
näkee maailman omin silmin ja toimii sen mukaan. Melkein mikä vain voi olla
sellainen voimaannuttuva tekijä - kun uskaltaa ja oppii asennoitumaan elämäänsä
positiivisesti. Kaikkea positiivista kokemaansa kannattaa vaalia sydämessään ja
muistella niitä lämmöllä.
Happiness is when what you think, what you say and what you do are in
harmony.” ― Mahatma Gandhi
Iso
kiitos omasta puolestani Valtone –hankkeelle ja kaikille siinä mukana olleille!
