maanantai 28. heinäkuuta 2014

Neuropsykiatrinen valmennus kuin talon rakennus!

Elämänhallinta herättää kysymyksen siitä, että voiko elämää ylipäätään hallita? Toisaalta elämänhallintaa voi tarkastella elämänhallinnan tunteena, jolloin ihmiselle on syntynyt oma subjektiivinen tunne siitä, miten hyvin hän elämästään selviytyy. Tämä voi antaa vinkkiä ammattihenkilölle, miten kyseisen henkilön elämänhallinta arjessa toteutuu. Voimaa ei voi antaa toiselle ihmiselle! Ihmistä voi auttaa voimaantumaan tukemalla hänen vahvuuksiaan ja sitä kautta mahdollistaa asiakkaan kasvuprosessia kohti hänen parempaa itsetuntoa sekä elämänhallinnan tunnetta. Monet asiat voivat mahdollistua sitä kautta, että kohtaamme, kuuntelemme ja aloitamme vahvistamalla sitä, mikä asiakkaalla jo sujuu. Ratkaisukeskeinen ajattelu sisältää voimaantumisen käsitteen, empowerment, joka on nepsy -valmennuksen punainen lanka.

Joskus asiakastyössä on tilanteita, joissa asiakkaan voimaantumisen tukeminen nousee ensiarvoisen tärkeäksi, jotta asiakkaan toimijuuden vahvistaminen tai lisääminen ylipäätään mahdollistuu. Toimijuuden tukeminen on yksi sosiaali- ja terveysalan asiakastyön tarkastelun näkökulma yhteiskunnassamme. Asiakkaan ollessa täysivaltainen toimija hänelle mahdollistuu edellytykset omaa elämäänsä koskevien päätösten tekemiseen ja itsemääräämisoikeuden toteutumiseen.

Omassa työssäni neuropsykiatrisena valmentajana Valtone –hankkeessa edellä lyhyesti kuvaamani asiat ovat yksi osa oman työni eettistä pohjaa. Saamani kokemusten pohjalta asiakastyössä niin Valtone –hankkeessa kuin muuallakin tekemässäni työssä, jossa asiakkaan kuntoutuminen on ensiarvoista. Mielestäni ammattilaisena olisi hyvä miettiä ja huomioida edellä mainittuja asioita. Ja mahdollistaa niiden toteutumista omassa asiakkaan kanssa tehtävässä työssä. Kokemusteni kautta vertaan usein asiakkailleni valmennusprosessia ”talon rakennukseen”.

Miksikö?

Kukaan meistä ei lähde tekemään taloa, jolle ei ole laadittu hyviä perustuksia. Asiakkaan toimijuuden tukemiseksi keskustelen, kuuntelen asiakastani kuinka hän itse voi ja miten hän itsensä sekä elämänsä kokee? Niin usein, epäonnistumiset, sairastelut ja ylipäätään vastoinkäymiset jättävät väistämättä jäljen meille kaikkein tärkeimpään, minuuteen. Selvitäksemme arjestamme, toisin sanoen ”hallitaksemme elämäämme” tarvitsemme jokainen ripauksen hyvää itsetuntoa, itseluottamusta sekä onnistumisen kokemuksia. Työni alkaa tästä. Nämä ovat ”talon rakennuksen perustuksen ainekset”.

Mitä sitten tarkastellaan, jatkan tästä seuraavassa kirjoituksessani.

Aurinkoisin, kesäisin ajatuksin,


Jaana

torstai 3. heinäkuuta 2014

ADHD -aikuisen elämänpolulla

Mitä neuropsykiatrisille ongelmille voi tehdä aikuisuudessa? Kenttä on tuskastuttavan laaja ja Valtone-projektiin asiakkaana osallistuessani on käynyt itselleni yhä selvemmäksi, että nepsyihmisten mahdolliset ongelmat ovat hyvin vahvasti yksilöllisiä.

Kenttä on laaja, koska nepsy -termin alle luetaan muiden muassa ADHD- ja Aspergerihmiset ja jo pelkästään nämä kaksi kattotermiä voivat pitää sisällään mitä moninaisimman kirjon erinäisiä piirteitä, jotka joko aiheuttavat tai eivät aiheuta yksilölle ongelmia. Kaiken kukkuraksi jokainen piirre voi esiintyä ihan kenellä tahansa ihmisellä riippumatta diagnostisien kriteerien täyttymisestä. Yhdistäviä tekijöitä vertaisten kesken on aikuisuudessa hyvin hankala löytää jokaisen kehittyessä oman elämänsä ja kokemuksiensa kautta minkälaiseksi sattuu muodostumaankaan - aivan kuten joka ikinen ihminen. Tämän mielessä pitäen ei ole hankala nähdä miksi tukea ja apua on hankala saada vaikka sitä olisi valmis vastaanottamaan. Jos ja kun ongelmia esiintyy jossain vaiheessa elämää tarvitsisivat useimmat niin yksilöllistä ja dynaamista tukea, että valmiita pakettiratkaisuja auttamiseen ei yksinkertaisesti voi olla olemassa.

Omat nuoruudesta asti kasautuneet ongelmat opiskeluun ja oppimiseen liittyen alkoivat ratketa vasta 27 ikävuoden jälkeen mielenterveysongelmien kanssa kamppailun ja ADHD-diagnoosin jälkeen. Sain mahdollisuuden koettaa kuntoutua rauhassa - vielä tähänkin päivään saakka. Terveydenhoitojärjestelmän kautta saatava tuki oli mielialaongelmien suhteen tärkeää, mutta jäljelle jääneisiin ADHD-liitännäisiin ongelmiin ei tukea ja apua tuntunut olevan tarjolla missään. Omaehtoinen elämän pysäyttäminen ja uudelleenrakentaminen oli minulle pitkään ainoa vaihtoehto koettaa saada itselleni edes koulutus.
 
Joensuuhun päädyttyäni olin hetken maailmanpysäyttävässä tilanteessa, jossa ei ollutkaan minkäänlaista tukiverkkoa ongelmieni kanssa etenemiseen. Mielenterveystoimisto nosti kätensä pystyyn neuvottomana (mikäs siinä, kun mielenterveys oli jo kunnossa), keskussairaalan neuropsykiatrisessa työryhmässä ollutta hoitoa ei suostuttu jatkamaan ja tiesin jo etukäteen ettei Ylioppilaiden Terveydenhoitosäätiö, jonne hoitoni ohjattiin pystyisi millään tapaa vastaamaan ADHD-haasteisiin. Valtone-projektin tällöin löydettyäni ja siihen päästyäni olen kuitenkin saanut vauhtia ja apua omien ratkaisujen löytämiseen.

Olen oppinut havaitsemaan miksi opintoni eivät ole sujuneet ja miten asiaa kannattaa yrittää lähtä korjaamaan. Yksilöllinen tuki opiskeluun liittyvään toiminnanohjaukseen ja organisointiin on ollut ensiarvoisen tärkeää viimeisen vuoden kuluessa.

Nyt tulevaisuus näyttää taas valoisalta ja oma asenne on positiivinen ja vakaa. Jaksan pyrkiä eteenpäin huomattuani, että voin myös onnistua ja minulla on viimeinkin työvälineitä siihen. Miltä 65 opintopistettä menneenä lukuvuotena ja lähestyvä valmistuminen kuulostaa aikaisemmin toivottoman ADHD- ikiopiskelijan suorittamana? Saan kai olla edes hieman ylpeä saavutuksestani vaikka yleensä en itselleni sellaista salli. Kyllä meistä toivottomistakin voi jotain tulla, jos ensinnäkin annamme itsellemme mahdollisuuden pysähtyä ja tarkastella omaa toimintaamme oppiaksemme uusia käytösmalleja ja toisekseen, jos apua tässä prosessissa on saatavilla, kun ongelmia ja takapakkia väistämättä matkan varrella tulee. Toivoisin kyllä, että siihen annettaisiin mahdollisuus ihan jokaiselle ihmiselle riippumatta diagnostiikasta. On ikävä tuntea olevansa erityisasemassa tukitoimien suhteen nähdessään niin monien muiden ihmisten ahdingon elämässään ympärilläni.
 
Kirjoittanut

Pete